Valokuvien kopionti kielletty!

maanantai 15. lokakuuta 2012

Pikavisiitti Valkohampaan pentuleirillä

Mikä kumma siinä on, että vuodessa on melko monta viikonloppua, ettei tapahdu mitään. Sitten on vastaavasti niitä viikonloppuja, että pitäisi jakautua moneen paikkaan yhtä aikaan. Niinpä sitten viime viikonloppunakin oli kummipojan synttärit, kummitytön nimpparit ja Valkohampaan pentuleiri Yläneellä, Kuralan kartanotilalla. Ja viikonloppuhan alkoi istuen iltaa entisten työkavereitten kanssa.

Onneksi leirille oli vain tunnin ajomatka, joten ehdittiin me sentään siellä pikaisesti käydä. Oli TOSI kivaa nähdä Watin sisaruksia omistajineen. Pentulaatikossa ne olivat kaikki ihan samannäköisiä, mutta niin ne vaan jo alkavat olla kaikki omia persooniaan niin luonteen kuin ulkonäönkin puolesta.
Tässä pieni videonpätkä Watista, sisaruksista ja Sooda-emästä. Vielä olivat niin pentuja, että yhteinen juoksentelu sujui melko sopuisasti.
 
Toivottavasti pentueen tassut jatkossakin jolkottelevat aina joskus samaan suuntaan, kiva nähdä mitä tästä laumasta tulee isona :)

Tässä vielä poseerauskuva Watista. 

Kuva: Serena Saariokari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti